Logo
Fi flag
Logo
Fi flag
Pharmarelations full color 01 1

PharmaRelations on Muuttanut Henkilöstön Viestintätapaa – Sisäisesti Sekä Asiakkaille, ja Tavan Jolla he Houkuttelevat Uusia Lahjakkuuksia

|

PharmaRelations on Pohjoismaiden markkinajohtaja life sciences -toimialalla. Yhtiö toimii kaikissa neljässä Pohjoismaassa, Ruotsissa, Suomessa, Norjassa ja Tanskassa ja heillä on lähes 145 työntekijää. Vuonna 2019 yhtiön liikevaihto oli 13 miljoonaa euroa.

Heidän haaste asiantuntijayhtiönä oli ratkaista, miten viestiä paremmin yhtiössä, jonka työntekijät ovat levittäytyneenä joka puolelle Pohjoismaita. Koko organisaation tavoitteena on tarjota vain parasta asiakkaille, kun on kyse henkilöstöpalveluista.

”Valitsimme Dream Brokerin, koska sitä oli helppo käyttää ja jokainen meidän työntekijämme pystyi helposti muokkaamaan omia elokuviaan. Kaikkein tärkein syy kuitenkin oli tuki, jota saamme jatkuvasti Dream Brokerilta.”

Sisäisessä viestinnässä PharmaRelations käyttää videoita uutisten ja tärkeän tiedon jakamisessa osastolta osastolle. Henkilöstöä tuetaan tehokkaaseen järjestelmien käyttöön erilaisten ohjevideoiden avulla. Tämän lisäksi heidän työntekijänsä ja konsultit ovat sitoutuneempia kuin aikaisemmin.

”Tällä hetkellä kaikki työntekijämme tuottavat itse videoita ja käytämme videoita läpi koko organisaation. Käytännössä Dream Broker on muuttanut täydellisesti tavan, jolla viestimme PharmaRelationsilla.”

Ulkoisessa viestinnässä PharmaRelations hyödyntää videoita houkutellakseen uusia lahjakkuuksia ja tuomalla liikennettä heidän verkkosivuillensa. He suunnittelevat myös erilaisia videokonsepteja yhtiön edustamiseksi ja online-näkyvyyden lisäämiseksi. Yhden vuoden aikana he ovat tuottaneet ja julkaisseet 339 videota, eli noin 1,5 videota per työpäivä. Lähitulevaisuudessa heidän tavoitteenaan on laajentaa Dream Broker Studion käyttöä Ruotsin ulkopuolelle muihin Pohjoismaihin.

Fredrik Anjou
Toimitusjohtaja
PharmaRelations

Jenny Olsson
Viestintäjohtaja
PharmaRelations

https://www.pharmarelations.com/